top of page

Tulot eivät kasva helposti, mutta menoja on helppoa vähentää. Erilaisia menoeriä ovat esimerkiksi asuminen, vaatteet, matkustaminen, puhelin, vesi, energia ja ruoka. Ruokamenot voivat yltyä todella suuriksi, jos ei kiinnitä huomiota siihen, mitä ostoskoriin kaupassa laittaa. Ihminen ei elä ilman ruokaa, mutta ruoka on menoeristä sellainen, josta on helppoa säästää yksinkertaisilla valinnoilla.

 

Käyttämällä ruoanlaittoon enemmän aikaa, säästää yleensä rahaa. Säästää voi myös tekemällä yhdellä kertaa suurempia annoksia, kuin kerralla syö. Loput voi laittaa pakastimeen seuraavia päiviä varten. Tällä tavoin säästää sekä rahaa että aikaa, sillä suuremmat annospakkaukset kaupoissa ovat suhteessa halvempia, eikä tarvitse kokata joka päivä. Kannattaa myös huomoida alennetut tuotteet. Jos ostaa viikon ruokatarpeet kerralla, on syytä katsoa, että päiväys riittää viikoksi. Jos ostaa ruokaa vain yhdeksi tai kahdeksi päiväksi kerrallaan, löytyy kaupoista aina -30% alennuksella tuotteita, mitkä ovat menossa vanhaksi yleensä parin päivän sisällä. Halvemmat vanhenevat tuotteet voi toki myös pakastaa ja käyttää vaikka seuraavalla viikolla.

 

Varteenotettavia vinkkejä säästämiseen ruokakuluissa:

 

  • Älä mene nälkäisenä ruokakauppaan.

  • Käytä omaa kauppakassia. Viisi muovikassia viikossa voi tehdä 65€ vuodessa.

  • Suunnittele ostokset ja tee ostoslista valmiiksi ennen kauppaan menoa, jolloin ei tule tehtyä heräteostoksia niin helposti ja ostat vain sen, mitä oikeasti tarvitset ja olet suunnitellut ostavasi.

  • Suunnittele viikon ruokalista etukäteen ja käy sitten kaupassa ostamassa nämä viikon ruokatarpeet valmiiksi. Säästät myös aikaa, kun ei tarvitse käydä kaupassa joka päivä ja tämän ajan voit käyttää vaikka ruoanvalmistukseen.

  • Vertaile hintoja sekä kauppojen hintamerkinnöissä pienellä painettuja kilohintoja. Pienemmät pakkaukset ovat lähes poikkeuksetta isoja pakkauksia kilohinnaltaan kalliimpia.

  • Lopeta tupakointi.

  • Nipistä päivän aikana ostetuista kahveista ja herkuista.

  • Vältä ostoksia kioskeilta ja huoltoasemilta.

  • Osta kaupan omia merkkejä, kuten Rainbow ja Extra. Ne ovat usein samaa tavaraa eri paketissa ja paljon edullisemmin.

  • Keskitä ostokset saman ketjun liikkeisiin, mikäli omistan jonkun ketjun kortin, kuten S-ryhmän kortin (Prisma, S-market, Alepa jne.).

  • Hanki peruskeittokirja, joista löydät tavallisimpien ruokien ohjeet. Ruoanlaitto helpottuu, kun ei tarvitse itse pähkäillä, kuinka kauan jotain ruokaa täytyy kypsentää uunissa ja kuinka monessa asteessa. Hyviä ja helppoja ruokaohjeita löydät myös internetistä googlettamalla sekä internetistä löytyy Finfood Keittokirja, josta löytyy kotikeittiöön soveltuvia ruokaohjeita niin arkeen kuin juhlaankin. Lisäksi löydät Finfoodista tietoa ruokasesongeista, juhlien järjestämisestä sekä erityisruokavalioista. Lisäksi Finfoodista löytyy uutena palveluna viikon ruokalista, joka arpoo toivomusten mukaan ruokalistan ja -ohjeet viidelle päivälle, näppärää!

  • Kun olet tehnyt ruokalistan, voit jotakin ruokaa (esim. makaronilaatikkoa) tehdä kerralla suuremman määrän ja pakastaa osan, jolloin voit syödä samaa ruokaa muutaman päivän. Näin ei tarvitse suunnitella välttämättä enempää kuin pari-kolme ruokalajia aina viikkoa kohden.

  • Tullessasi nälkäisenä kotiin, sorrut helposti valmistettavaan/lämmitettävään valmisruokaan tai jopa kalliiseen ravintolaan. On helpompaa ja huomattavasti halvempaa, kun jääkaapissa tai pakastimessa odottaa edellisenä päivänä tehty ruoka valmiina mikrossa lämmittämistä varten.

  • Kun on kiire, ostat herkemmin valmisruokaa, mikä yleensä on kalliimpaa. Tämänkin vuoksi jääkaapissa tai pakastimessa on hyvä olla aiemmin tehtyä ruokaa valmiina kiireen varalle. Joskus jokin valmisruoka toki voi olla myös edullisempaa, ja jos ei kotona ehdi käydä syömässä, myös välttämätön vaihtoehto. Itse tehtynä tosin saa aina tuoreempaa, maistuvampaa ja terveellisempää ruokaa.

  • Ruokia on hyvä pakastaa pienemmissä rasioissa, jolloin ne on pakastimessa valmiina annoksina. Lisäksi pakastimeen voi ostaa pahan päivän varalle esimerkiksi pakastepizzaa, kananugetteja, kalapuikkoja, pakastevihanneksia, kasvispihvejä jne. Kaikkea, mikä on helppoa ja nopeaa lämmittää kiireessäkin.

  • Pavut, herneet ja linssit ovat hyvä vaihtoehto lihalle.

  • Tee ruokaa itse ja leivo.

  • Itse tekemällä säästät helposti rahaa, jonka voit käyttää johonkin muuhun. Vertaile, mikä on kannattavaa. Esimerkiksi sinkkuna et välttämättä usein syö kotona, mutta voit säästää vastaavasti muissa menoissa. Terveellinen ruokavalio on kuitenkin hyvä muistaa, vaikka söisitkin usein ulkona.

  • Tee kerralla enemmän ja pakasta.

  • Osta ja tee vain se, minkä ehdit syödä ennen ruoan pilaantumista → Älä heitä ruokaa roskiin.

  • Hyödynnä tähteet.

  • Suklaapatukka nälkään ja kahvi junassa kerryttää menoja pidemmällä tähtäimellä huimasti. → Päivittäisen limupullon voi jättää väliin ja reissuun voit pakata valmiit eväsleivät.

  • Pienet ostokset helposti kasvattavat menoja. Pyrkimällä välttämään näitä pieniä heräteostoksia, rahaa jää johonkin tarpeellisempaan.

  • Reklamoi aina, jos siihen on aihetta. Esimerkiksi pilaantuneen ruoan tilalle saat reklamoimalla uuden ilmaiseksi.

  • Pidä kasvisruokapäiväkirjaa kerran viikossa. → Tekee hyvää niin kropalle kuin lompakollekin.

  • Hyödynnä luonnon antimet, kuten marjat ja sienet. Myös kalastaminen on oiva harrastus ja säästökeino.

 

 

Hyödylisiä lisävinkkejä löydät myös täältä:

 

 

 

Vinkkejä säästämiseen

bottom of page